tammi 21

Joensuun miehet aloittivat SM-sarjan upeasti

Joensuun miesten joukkue (Pekka Vaittinen, Mikko Saastamoinen,Mika Malinen, Kari Keränen, Pekka Lautanen ja Ari Sorsa) aloitti sm-sarja urakkansa viime viikonloppuna Vierumäellä vahvasti. Viidestä pelistä kotiin tuomisina oli neljä voittoa ja yksi tappio. Joukkue voitti mm. viime vuoden hopea ja pronssijoukkueet. Ainoa tappio tuli avausottelussa Jussi Uusipaavalniemen joukkueelle, tosin sekin tiukan pelin jälkeen 6-4. Ensimmäisen viikonlopun jälkeen Joensuun joukkue johtaa sm-sarjaa yhdessä Kiiskisen luotsaaman maajoukkueen kanssa.

Pelien tuloksen ym. tietoa löytyy täältä

Myös Joensuun naiset pelasivat sm-sarjaa

Joensuun naiset pelasivat kokoonpanolla Helena Timonen, Mimmi Koivula, Eila Ilmakangas ja Terttu Pakarinen. Naiset voittivat neljästä pelaamastaan pelistä yhden.

Seuraavat sm-sarjan pelit pelataan miesten osalta tulevana viikonloppuna Vierumäellä.

tammi 09

Joensuun Senioreille SM-hopeaa!

Senioreiden SM-turnaukseen osallistui kaksitoista joukkuetta eri puolelta Suomea.

Kisat pelattiin, kahdessa kuuden joukkueen lohkossa, ja semifinaaleihin selvisi kummankin lohkon kaksi parasta joukkuetta.
Joensuun Curlingin joukkue Matti Virtaala(kapteeni), Ari Pitko, Jaakko Lemettinen ja Kari Keränen voitti alkulohkon neljä ensimmäistä peliään varmistaen näin lohkovoiton.

Semifinaaleissa Joensuuta vastaan asettui viimevuotiseen tapaan Pieksämäki. Joensuu selvisi voittajana lukemin 6-2!

Finaalissa vastaan tuli Mauno Nummilan joukkue Hyvinkäältä. Alkusarjassa Joensuu voitti kyseisen Nummilan joukkueen puhtaasti lukemin 6-1. Finaalissa Nummila onnistui ryöstämään ensimmäisessä päässä kaksi pistettä. Tämän jälkeen, Joensuu oli koko pelin ajan takaa ajajana, päästen pari kertaa tasoihin muttei missään vaiheessa ohi. Näin ollen Finaali päättyi Nummilan joukkueen voittoon lukemin 6-5!

Nummilan joukkue saavutti näin oikeuden edustaa Suomea maaliskuussa Vierumäellä käytävissä lajin Senioreiden MM-kisoissa!

tammi 04

Suomi Sports esittely keskiviikkona 9.1.

Suomi Sports tulee esittelemään ja myymään curlingtarvikkeita Joensuun
curlinghallissa keskiviikkona 9.1. klo. 19.00-20.00.